Majuanvuori ja metsämaisemien muutokset

Näkymä Kellosalmentieltä yli Alijärven. Kuva Veikko Neuvonen

Kellosalmentieltä, Alijärven kohdalta, avautuu järven yli näkymä taivaanrantaan asti. Siellä jossain tumma horisontti aaltoilee metsäpeitteisten kukkuloiden rajaamana, valkeiden poutapilvien alla. Kukkuloista korkeimmalle kurkottaa Majuanvuori, jonka laki on noin 215 metriä merenpinnan yläpuolella. Alijärven pinnasta (keskivesi 81,2 mpy) korkeuseroa tämän Padasjoen korkeimman mäen laelle on 134 metriä. Horisontin aaltoviivassa on lovia, jotka ovat seurausta avohakkuista. Majuankin laella on tehty melko hiljan päätehakkuu, joten nyt sieltä avautuu lähes esteetön näkymä Kellosalmea reunustaviin saariin ja Päijänteen Tehinselän etäiseen sineen asti.

Majuanvuoren juurelle päätyy Majuantietä, joka erkanee Kellosalmentiestä noin 600 metriä Jonninkosken ylittävän sillan jälkeen. Reilun parin kilometrin päässä Kellosalmentiestä onkin jo Majua tien oikealla puolella ja Ylinen Alijärvi näkyy vasemmalla.

Suosittelen lämpimästi poikkeamaan I. K. Inha maisematieltä Majualle, erityisesti vuorelta avautuvien näkymien vuoksi. Sinne Into Inhakin on kivunnut useamman kerran 1910-luvun alussa, välillä raskas valokuvauskalusto mukanaan. Myös Inton ystävä A. Th. Böök on käynyt lukuisia kertoja valokuvaamassa Majuan rinteiltä. Muutamasta hänen Majualla ikuistamasta kuvasta on painettu postikortteja.

Ylinen Alijärvi Majualta. Kuva A.Th. Böök

Majuanvuoren laelle pääsee Majuantieltä jopa autolla metsätietä pitkin, jos auton maavara riittää ja koneessa on voimaa tarpeeksi. Varmemmin matka taittuu jalan. Metsän ympäröimänä verkalleen kulkien näkee, kuulee ja aistii parhaiten ympäröivän luonnon ja saa vielä palkkioksi liikunnan ilon ja hyödyt. Majuan kaakkoisrinteellä on nähtävissä merkkejä kaskiviljelmistä, mm. kiviröykkiöitä. Kävellessä ylös voi nähdä valkolehdokin, jos on keskikesällä liikkeellä. 1800-luvun lopulla Hämeessä vielä kaskettiin, vaikka peltoviljely oli jo syrjäyttämässä sen. Majuan laelta aukee näkymä Päijänteen suurimman selän sineen asti.

Kesällä 1913 I. K. Inha vaelteli Padasjoen Seitniemen metsissä luonnosta nauttimassa ja uusia kuvauspaikkoja etsimässä. Näillä retkillään hän havaitsi kuinka laajasti Päijänteen rantametsissä tehtiin hakkuita. Saha- ja paperiteollisuus oli Suomessa voimakkaassa nousussa, ja isännät myivät innokkaasti puita metsistään teollisuuden tarpeisiin. Usein pilkkahintaan! Etelä-Päijänteen rantametsissä hakattiin myös koivuhalkoja helsinkiläisten polttopuiksi, halot lastattiin proomuihin, jotka hinattiin Lahden Vesijärven satamaan. Sieltä halkokuormat jatkoivat matkaa Helsinkiin junakyydillä.

Tuttujen metsämaisemien rajut muutokset saivat Into Inhan laatimaan vuonna 1914 pitkän ja vaikuttavan, kauniilla kielellä laaditun artikkelin Kansanvalistusseuran vuoden 1915 kalenteriin. Tämä artikkeli löytyy kokonaisuudessaan ja alkuperäisessä muodossaan myös näyttelykirjastamme "I. K. Inha toiveiden mailla" (Maahenki/Mustataide 2016). Kertomus on otsikoitu komeasti, "Sortunut sävel. Luonnonsulo ennen, nyt ja - vasta" (ss. 103 - 115). Artikkeli liitettiin myös I. K. Inhan "Suomen maisemia" -kirjan toiseen painokseen viimeiseksi luvuksi vuonna 1925, tosin vähän tekstin terävyyttä lieventäen. - Seuraavat lainaukset olen poiminut "Sortunut sävel" artikkelista:

Näkymä Majualta Päijänteelle. Kuva I. K. Inha 1913

"Olin viettänyt pari kesää Päijänteen rannoilla. Tullessani noille vanhastaan tutuille seuduille vaeltelin ensin viikot paljon metsissä, korkeilla vuorilla, syvissä laaksoissa, joita tämän mahtavan vesistön rannoilla on, kiipeilin takamaan kukkuloille, joilta on kaukonäköaloja yli Päijänteen aavain selkäin. Jossain määrin metsänhävitys etenee kuin hirmumyrsky, se lopen paljastaa yhden palstan, mutta jättää toisen viereisen koskematta. Lähempänä taloja vielä tapaa hyviä kotipuistoja, joita on säilytetty paremman näön vuoksi, mutta kun kulkee vähän kauemmaksi, niin metsä ei suinkaan parane, kuten se ennen maailmassa parani, vaan useimmiten huononemistaan huononee, kunnes on paljas raiskio joka puolella.

...Tartun sauvaani ja vaellan edelleen erämaahan päin, joka laajuutensa puolesta kylläkin sen nimen ansaitsisi, vaikkei siinä muutoin juuri mikään muu erämaata muistuta, sillä tuskin missään tapaa kolkkaa jossa ei näkyisi vereksiä ihmistöitä."

Oikeanpuoleisessa kuvassa hakatun metsän takaa näkyy Päijänteen Kellosalmea ja Vähäsalon saarta. Kuvat I. K. Inha 1913.

Suomen monien luonnon- ja ympäristönsuojelun kiistojen juuret näyttävän ulottuvan 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun. Noihin aikoihin senatti joutui puuttumaan useisiin luonnon käyttöön liittyviin asioihin, kuten saha- ja metsäteollisuuden runsaaseen metsien hakkuuseen, voimalaitospatojen rakentamiseen jokiin, puunjalostusteollisuuden ilmaa ja veistöjä pilaaviin päästöihin, järvien pinnanlaskuihin tai suojametsien rauhoittamiseen Lapissa.

Jo yli sata vuotta sitten I. K. Inha otti voimakkaasti kantaa luonnon säilyttämiseksi kuvillaan ja kirjoitti tylyn tuomion ahneudelle, jolla ihmiset kohtelevat luontoa. Into Inha otti ensimmäisenä suomalaisena valokuvaajana myös kriittisiä, omana aikanaan rumia maisemakuvia luonosta juuri Padasjoella. Into Inhan kirjoittama "Sortunut sävel" -artikkeli voisi olla yhtä hyvin viime vuosikymmeninä Padasjoella saatujen metsäkokemuksien perusteella kirjoitettu kannanotto ja hätähuuto metsien rajusta kohtelusta.