I.K. Inha Padasjoella vuonna 1887

Konrad Nyström (vuodesta 1887 I. K. Inha) ihastui ja rakastui jo lukiolaispoikana Hämeenlinnassa monen muunkin lyseolaisen ihailemaan Aini Maria Bonsdorffiin. Nuoruudenrakkaus kulki Inton mielessä ja mukana kauan, vielä kymmenisen vuotta senkin jälkeen kun hän jo tiesi, ettei saisi Ainista puolisoa. Inhan tunteet hiipuivat vasta kun Aini kihlautui, mutta rakkauden kaipuu säilyi häen mielessään vielä pitkään.

Inton lukioajan ihastuksen kohde Aini kävi Hämeenlinnan tyttökoulua. Aini oli syntynyt Jyväskylässä vuonna 1868, ja muuttanut Hämeenlinnaan isänsä työpaikan vaihtuessa vuonna 1875. Aini Marian isä, Ernst Jakob Bonsdorff, oli Hämeenlinnan normaalilyseon matematiikan yliopettaja, siis myös Inton opettaja. Hämeenlinnan normaalilyseon lehtorina hän oli vuosina 1875 - 1887. Ainin äiti, Ida Charlotta Forsell, on syntynyt Padasjoen Toritussa, Alhon kartanossa, ja hänet on myös vihitty siellä Ernst Bonsdorffin kanssa vuonna 1867.

Konrad Into Nyström kävi kosimassa Aini Bonsdorffia ylioppilaaksi tulonsa jälkeen vuonna 1885. Perinteisen tavan mukaan hän esitti kosintansa Ainin isälle yliopettaja Ernst Bonsdorffille, ja sai kielteisen vastauksen, rukkaset. Ernst Bonsdorffin vastauksena Inhan tekemään kosintaan on kirjattu huonoa suomea puhuneen isän tokaisu: "Kaikenlaiset sitä tulevat naimaamaan."

Ernst Jakob Bonsdorff (1842 - 1946), Aini Marian isä. Kuva Veikko Neuvonen

Tylysti päättynyt kosinta oli katkera kokemus nuorukaiselle. Vaikka pettymys teki mielen murheelliseksi, hän ei tyyten luopunut ihastuksensa kohteesta. Konrad Into uskoi vielä olevan "hiuskarvan verran mahdollisuutta" päästä jollakin tavoin lemmittynsä suosioon. Hän tiesi, että Bonsdorffeilla on huvila Padasjoen Kellosalmella ja tähän "hiuskarvaan" hän vielä tarrautui.

"Kului vuosi, pari, olin saanut valkoisen lakin, lähestyin maan poikki polkupyörällä Etelä-Päijänteen rantoja. Tiet tuskin olivat vielä sulina, järvet yhä olivat jäässä, metsätaipaleilla oli luntakin. Tunteeni olivat saaneet syvimmän haavan, mitä ne voivat saada. Olin menettänyt halun elää, enkä tiennyt, missä olisin murheista aikaani viettänyt. Mutta siihen oli jäänyt vielä joku pieni selittämätön seikka, hiuskarvan verran mahdollisuutta, ja siihen takerruin kiinni epätoivoisen halulla ja saavuin niille seuduille, jotka olivat ainoat maailmassa, missä en tuntenut olevani yksinäni." (Suomen maisemia 1. painos s. 390)

Vuonna 1887 Konrad Into Nyströn alkoi käyttää nimeä Into Konrad Inha. Inha nimi on lähtöisin hänen siskoltaa Inha Lucina Nyströmiltä, joka oli kuollut kolmevuotiaana vuonna 1869.

Padasjoelle päästyään Inha asettui joksikin aikaa asumaan "vanhaan herraskartanoon", joka oli joutunut talonpojan käsiin", kuten hän kuvailee tilannetta Suomen maisemia kirjassa. Tämä kartano oli Alho, Toritun kylässä Padasjoen pohjoislaidalla. Alhon omistajina oli Aini Bonsdorffin äidin Forsell -suku vuoteen 1861 asti. Viimeinen tämän suvun omistajista oli Adolf Fredrik Forsell, joka oli Aini Marian äidin (Ida Charlotta Forsell) isä. Alhon osti vuonna 1861 nimismies Thure Böök, joka oli  I. K. Inhan ystävän lehtori A. Th. Böökin isä. Alhon kartano oli siis A. Th. Böökin lapsuudenkoti.

Alhon kartanon päärakennus Padasjoen Toritun kylässä. Kuva A. Th. Böök

"Toiveilla katselin maisemaa, sitä myöden kuin se edessäni kehittyi, yksitoikkoisista metsätaipaleista muuttui vuoriksi ja laaksoiksi. Jokaiseen vuorenharjuun, joka edessäni kohosi, liittyi kaiho, jokaista laaksoa, järveä huokailin.

Tulin jo paljon ennen, kuin se huvila oli asukkaansa saanutkaan. Majailin vanhassa herraskartanossa, joka oli joutunut talonpojan käsiin, vietin siellä kevättä toimettomuudessa, odotuksessa, toiveissa ja tuskissa. Makailin vanhan eteisen sammaleisella katolla kuuntelin äsken saapuneiden, pesivien kottaraisten iloista vihellystä pihakoivuissa, ja annoin soiton surullisen ihanasti vihloa mieltäni. Kävin joka aamu järven rannalla katsomassa, eikö lahoova jää jo hajoaisi, vaelsin niille maantien mäille, joilta salmea pitkin näkyi etäisyydessä se huvila, enkä milloinkaan ole niin epätoivoisella toivolla mitään seutua katsellut.

Kun huvila vihdoin sai kesävieraansa, olin pitäjässä tuttu ja suvaittu kesävieras.

Vähitellen saatteli virta niihin seurapiireihin, joissa kohtasin hänet. Mutta siitä ei alkanutkaan tie lähemmäksi, vaan se oli tienhaara, joka johti yhä kauemmas poispäin. Se johti taisteluun tunteen ja todellisuuden välillä. Niin vakuutettu oli tunteeni, etten voinut sanoja uskoa. Vaikka tie vei poispäin, niin luulin sen kuitenkin johtavan toiveitteni perille. Kuljin sitä tietä kauan, ennen kuin huomasin, mihin se oli vienyt. Lempeä ja lemmittyä on niin vaikea toisistaan erottaa, ja kuitenkin se ero vähitellen tapahtui.

Kesä meni menojaan. Kesävieraat lähtivät sen mukana. Mutta minä jäin, sillä yksinänikin viihdyin täällä nyt paremmin kuin missään muualla. Sydämeni oli kuitenkin saanut kodin. Syksyn tullen, puiden kellastuessa, kiertelin yksinäni metsissä ja takamaan vaaroilla ja aina tieni lopulta veivät sen salmen rantaan, jossa sain kenenkään häiritsemättä kulkea autioksi jääneen huvilan paikat, taikka haaveilla myrskyävän Päijänteen rannoilla." (SM 1.p ss. 390)

Aini Bonsdorff (vas.), Toini Linnasalmi (os. Bonsdorff) ja Ilmari Bonsdorff  Padasjoella, Bonsdorffien Kellosalmen huvilan tuntumassa.   Kuva A. Th. Böök

Inhan tekstin mukaan hänen kiinnostuksensa kohteena Padasjoella keväällä 1887 oli huvila salmen rannalla. Tämä pitkä ja kapea Päijänteen salmi on Kellosalmi, joka erottaa Päijänteen suurimman saaren Virmailan (Inhan tekstissä vielä Virmala) mantereesta. Salmi sijaitsee noin kymmenisen kilometriä Padasjoen kirkonkylältä pohjoiseen.

"Niin kului se vuosi, ja kului monta vuotta sen lisäksi, ja yhä palasin samoille seuduille, ja yhä syvemmin niihin kiinnyin. Ja lopulta kävi niin, että saatoin olla melkein tunnoton hänen seurassaan, joka oli kiintymykseni hylännyt, mutta missä vain näillä mailla liikuin, kaikkialla tunteeni kuitenkin elivät. Ei ollut kiveä, ei rantaa, joka ei olisi kohottanut huokauksia povestani. Niin ihminen luonnossa vaeltaessaan sirottelee ympärilleen mielialojaan ja syvän tunteen kuohuttamana kiintyy paikkoihin, katselee niitä hehkuvammalla katseella kuin muutoin, ja ne taas säilyttävät hänen mielialansa ja toiset kertovat niitä.

Luonto kätki uskollisesti ajatukseni ja kertoi ne uudelleen, milloin vain palasin samoille seuduille; mutta sillä oli nyt vaatimuksensakin. Se ei tuntunut suovan, että muualla enää kiintyisinkään, koska juureni olivat täällä." (SM 1. p. s. 391)

Tässä blokissa I. K. Inhan kirjoittamat sitaatit ovan kaikki Inhan Suomen maisemia-kirjan ensimmäisen painoksen (1909) luvusta "Toiveiden mailla". Tämä luku on julkaistu myös kirjan toisessakin painoksessa (1925), mutta Inha muutteli siinä tämän nuoruuden riipaisevan rakkaustarinan sisältöä merkittävästi. Kahdesta seuraavasta kirjan painoksesta, jotka on julkaistiin yli 50 vuotta I. K. Inhan kuoleman jälkeen uudelleen kuvitettuina ja taitettuina, ei tätä lukua enää ole.

Erno Paasilinna toteaakin Suomen maisemien kolmanteen painokseen kirjoittamassaan hienossa johdantoeseessä: "Suomen maisemia ei ole yksi kirja, oikeastaan se on kaksi kirjaa, sillä toiseen painokseen Inha teki suuren joukon muutoksia, täydennyksiä ja poistoja. Silmäänpistävin poistoista koskee arkaa henkilöhistoriaa, entisiä, kaukaisia romansseja, ilmeisesti ne alkoivat jo olla hänelle vanhaa historiaa."