I.K. Inha maisematien päässä Kellosalmella

Kellosalmi mantereelta Virmailaan piti vuosisatoja ylitettävä jäättömään aikaa veneellä. Tämä soutaja on matkalla kohti Kellosalmen kartanon laituria. Kuva A. Th. Böök 1920-luku

Päijänteen suurimman saaren Virmailan erottaa mantereesta kapea Kellosalmi. Vuosisatoja Virmailan (aiemmin Virmala) ja mantereen väliä kuljettiin jäättömään aikaan veneellä, talvella kävellen, potkukelkalla tai hevosen vetämässä reessä jäätietä pitkin. Suuri edistysaskel salmen yli liikennnöinnissä oli lossiliikenteen alkaminen vuonna 1952. Lossilaiturit olivat mantereella nykyisen Siltapuiston rannassa (Kahvila-ravintola Kelossi), ja Virmailan puolella Kellosalmen kartanon (nykyisin Rautiola) piha-alueen kohdalla. Ensimmäiset lossit olivat kapulalosseja, ne liikkuivat lossissa matkaavien käsivoimin vaijerin ohjaamana. Kapulalossi oli käytössä vain jäättömään aikaan.

Kellosalmeen saatiin ensimmäinen moottorilossi vuonna 1966. Virmailantie saaren peräkylältä Kellosalmen rantaan valmistui käyttökuntoon kymmenen vuotta aiemmin vuonna 1956. Tien teetti muutama Virmailan isäntä omana hankkeenaan. Silta Kellosalmen yli oli vireillä vuosia, ja lopulta sitä alettiin rakentaa 1980-luvun lopulla. Salmen kapeimmalla kohdalla molemmille rannoille, Kellosalmen- ja Virmailantien päähän tehtiin salmeen kurkottava pengertie ja niiden välille asennettiin nostosilta, joka mahdollistaa kesäisin kookkaampienkin vesikulkuneuvojen liikkumisen salmessa sillan kohdalla. Kellosalmen ylittävä tieosuus siltoineen otettiin käyttöön vuonna 1986.

Näkymä Kellosalmen sillalta kaakkoon eli Salonsalmen suuntaan 7. päivä joulukuuta 2017 vähän ennen auringonnousua. Virmailan puoleisella rannalla (vas.) horisontin rajaa tasalakinen Vahtervuori. Kuva Veikko Neuvonen

Sillalle päättyy Kellosalmentie ja siitä eteenpäin yleinen tie jatkuu Virmailan saaressa vielä kymmenisen kilometriä Virmailan peräkylälle asti. Saaren eteläreunaa myötailevä Virmailantie on ensimmäiset pari kilometriä kestopäällysteinen, mutta sen jälkeen körötellään loppumatka Virmailassa sorapintaista, ajoittain perin kuoppaista tietä.

Kellosalmi on noin 14 kilometrin mittainen ruhjelaakso, joka on osa pidempää luode-kaakko suuntaista murtumalinjaa. Ruhje jatkuu kaakon suunnalla Kellosalmelta yli Päijänteen Kalkkisten kautta kohti Heinolaa ja luoteen suunnalla Kuhmoisiin. Päijänteen altaassa on yhdeksän ikivanhaa lähes saman suuntaista murtumalaaksoa, joista Kellosalmi on eteläisin ja vanhin. Lisäksi on paljon muitakin eri suuntaisia murtumia pitkn poikin Päijännettä. Kellosalmen murtumalaakso on muodostunut 1 646 miljoonaa vuotta sitten. Murtumalinjat näkyvät maastokartoilla molemmin puolin Päijännettä pitkinä laaksojen ja järvien ketjuina. Järvellä ne erottuvat pääaltaasta kaakkoon ja luoteeseen työntyvinä lahtina.

Kellosalmen sillalta ja turvallisemmin sille johtavilta penkereiltä avautuu hieno järvimaisema molempiin suuntiin. Kellosalmen ja Virmailan rannalla on muutama jyrkkäreunainen kukkula (Kullasvuori, Muikunvuori, Vahtervuori ym.), joilla I. K. Inha on käynyt kesällä 1913 valokuvaamassa Päijänteelle avautuvia maisemia. Niitä esittelen omassa blogissaan.

Kellosalmea joulukuussa 2020.  Kuva Veikko Neuvonen

Maisemien ilme vaihtuu jatkuvasti vuorokauden- ja vuodenajasta sekä säästä riippuen. Kellosalmen sillalta kaakkoon, Salonsalmen suuntaan, näkyy kirkkaalla säällä maastokohteita noin viiden kilometrin päähän, lähes Salonsalmen suulle asti. Koilliseen, Harmoisten suuntaan, Vähäkellosalmen niemet katkaisevat näkyvyyden jo puolentoista kilometrin päähän.

Kellosalmea sillalta luoteeseen. Lähin kukkula vasemmalla on Kullasvuori. Kuva Veikko Neuvonen 2016